perjantai 20. huhtikuuta 2018

valoisampaa

Aika on mennyt käsittämättömän nopeesti. Vasta muutin ja jännitin kouluun menemistä. Kaikki oli uutta. Uusi kämppä, kämppäkaveri, koulu, luokkakaverit ja opettajat. Arki muuttui ja elämä siinä sivussa.

Vuoteen on mahtunut monia kyyneleitä ja pettymyksen tunteita. Väsymystä ja epäonnistumisia. Oon kulkenut pohjalta ylös ja taas alas. Onnellisuus on ollut välillä käden ulottumattomissa.

Kuitenkin kaikkien näiden tunteiden ja hetkien seassa on ollut onnenhippuja, koskettavia keskusteluja ystävien kanssa. Välittämistä. Ripaus rakkauttakin.

Haluan omistaa tän kirjoituksen oikeastaan mun kämppikselle. Hyvästeltiin tuossa muutama tunti sitten, enkä tiedä milloin seuraavan kerran nähdään.


Oon istunut päivän koulussa. Stressannut elämästä ja omasta jaksamisesta. Oon ollut turhautunut. Poljen vesisateessa kämpälle. Radio on päällä ja sä tiskaat astioita vihellellen samalla.

Tuun onnelliseksi sun onnellisuudesta. Näyttää, että sulla on kaikki hyvin. Elämä on jees. Tekee mieli yhtyä sun hymyyn, vaikka just muutama hetki sitten olin ollut maailman turhautunein ja oli tehnyt vaan mieli käpertyä viltin alle ja vaan maata siellä loppupäivä.

Illalla jutellaan mun huoneessa syvällisiä. Molempia itkettää. On hyvä olla. Just siinä. Just sillä hetkellä. Vahvana meidän ympärillä luottamus toiseen.

Aamulla oon niin väsynyt, että harkitsen lintsaamista koulusta. Sovitaan, et alkavan viikonlopun kunniaksi tehdään jotain kivaa yhdessä. Käydään lopulta kävelyllä ja tehdään ruuaksi pitsaa.

Illalla halaat mua, kun kyyneleet virtaa vuolaina mun poskille. Oon rikki. Oot siinä ja kuiskaat, että kaikki on hyvin. Ettei oo mitään hätää.

Yritän nukkua, mutta mua alkaa ahdistaa. Raahaan patjan sun huoneeseen ja nukahdan, kun mun päässä pyörivät ajatukset antaa tilaa unille.

Ollaan puistossa. Otan susta kuvia. Hymyilet. Maailman kauneinta hymyä. Tajuan, miten onnellinen oon siitä, että ollaan ystäviä. Oot tullut niin tärkeäksi. Tuntuu, ettei sitä osaa useinkaan sanoa. Yritän näyttää sitä pienillä teoilla. Jonain päivänä petaan sun sängyn, toisena taas tiskaan sunkin astiat. Tekee mieli tehdä jotain hyvää. Saada sut onnelliseksi.

Hyvästelen sut. Haikea fiilis täyttää mielen. Kuuntelen opistolevyä ja mietin, miten mahtava vuosi sekin oli. Silloin me nähtiin ekaa kertaa ja tutustuttiin. Ollaan kerrytetty paljon muistoja sen jälkeen. Ajattelen, että tämä ei ole meidän ystävyyden loppu vaan alku. Nyt me jatketaan eteenpäin siitä, mihin tän vuoden jälkeen jäätiin. Tulevaisuus näyttää valoisalta. Valoisammalta kuin aiemmin.

6 kommenttia:

  1. Olipa ihana postaus ja jotenki nuo tunnelmat pysty aistimaan. Mä luulen, että sun kämppis on myös kiitollinen teidän yhteisestä ajasta ja siitä, että sä oot varmasti ollu hälle myös tosi lämmin, avoin ja aito kämppis. Sellanen, että voi sanoa suoraan jos joku on huonosti... ja itkeä niitä kyyneliä toisen olkapäälle. Oli ne sitte ilosta tai surusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ❤ Ihana, että välitty sinnekkin. Mä toivon ja uskon myös niin.

      Poista
  2. Ihana teksti!!❤❤❤

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana teksti. Aivan ihana sun kämppis. ❤

    VastaaPoista

Jos postaus herätti ajatuksia, ni kommaa mulle jotain ❤